Palkittu jäsenseura 2007

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry valitsi Vuoden 2007 jäsenseuraksi Tanssiseura Heinäkengät ry:n Inarista. Valintaan vaikutti yhdistyksen tekemä aktiivinen työ seuratanssin eteen välimatkoista huolimatta. Tanssiharrastuksen ja motivaation ylläpitäminen talven kaamoksessa vaatii seuralta intohimoista tanssiharrastuksen paloa.

Tanssiseuran puheenjohtaja Lauri Wesslin luonnehtii seuran alkutaivalta seuraavin sanoin: Heinäkengät perustettiin paikallislehteen v. 2004 teetetyn ilmoituksen siivittämänä; Tanssiseura Ivaloon! Tämä ilmoitus poiki runsaasti puhelinkyselyjä ja näin huutoon oli tietysti vastattava. Seuran toiminta aloitettiin loppuvuodesta 2004 ja lopullinen perustamiskirja toimitettiin Tarmo Mansikka-ahon, Hannele Heinosen, Päivi Akujärven ja allekirjoittaneen toimesta patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin keväällä 2005. Heinäkenkäläiset lähtivät alkuvaiheessa liikkeelle mottonaan: "Suuret tanssijat eivät ole suuria tekniikkansa ansiosta vaan intohimonsa". Vuosien mittaan Heinäkenkien intohimo tanssiin on vain kasvanut ja samalla myös tekniikka on parantunut.

Tutustu tarkemmin vuoden 2007 jäsenseuraan Tanssiseura Heinäkengät ry

Seuratanssiliitto alkoi säännöllisesti huomioida jäsenseurojensa toimintaa 10 v. juhlan yhteydessä vuonna 2006 myöntämällä aina vuosittain Vuoden Tanssiseura tunnustuksen. Silloin ensimmäiseksi Vuoden Tanssiseuraksi valittiin Turun Kansantanssin ystävät ry:n alajaosto Lavatanssikerho Sekahaku. Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry valitsee tänäkin vuonna vuoden tanssiseuran ja ehdotuksia vuoden tanssiseuraksi voi lähettää jo nyt liiton puheenjohtajalle, paivi.mustonen(at)susel.fi. Tanssiharrastusta ylläpidetään eripuolilla suomea tanssiseurojen avulla ja saadaan tanssiliikunnan pariin uusia harrastajia.

Päivitetty: 19.05.2008

Edellinen Tulosta

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry 2008