STARTTIOSIOSeuratanssinohjaaja, taso 1STARTTIOSIOPerusohjaajakoulutuksen starttiosiossa keskitytään henkilökohtaisten tanssitaitojen kehittämiseen reilussa kymmenessä seuratanssilajissa käymällä läpi niiden perustekniikkaa ja kuvioita. Vienti ja seuraamistaitojen kehittäminen on avainroolissa. Pääpaino on viidessä perustanssissa, joiden lajitaitoa syvennetään monialaisesti. Lisäksi koulutuksessa käydään läpi tanssimusiikin perusteet ja perusasioita musiikkiin tanssimisesta sekä tutustutaan ohjaamisen perusteisiin. Koulutuksiin osallistumisesta saa merkinnän ohjaajakoulutuksen opintokirjaan. Starttiosion jälkeen ohjaajiksi aikovien odotetaan hakeutuvan perusohjaajakoulutukseen. Perusohjaajakoulutukseen valitaan starttiosion oppilaista ne, joiden tanssitaitokoe on hyväksytysti suoritettu ja jotka osoittavat muuten olevansa soveliaita toimimaan ohjaajina. Koulutuksen laajuus on 96t. Kouluttajina: Juhani Tahvanainen, Liisa Kontturi, Timo Arstila, Eija Puranen ja tanssimusiikkikouluttaja Lasse Paasikko. Koulutusjaksot ja paikkakunnat1. jakso: 30.6-4.7. 2008 Joensuu2. jakso: 5.-7.9.2008 Ilmajoki Etelä-Pohjanmaan Opisto3. jakso: 21.-23.11.2008 Ilmajoki Etelä-Pohjanmaan OpistoVuosi 20091. jakso 1.-5.7.2009 Joensuu2. jakso 28.-30.8.20093. jakso 27.-29.11.2009
|