VUODEN JÄSENSEURA

Vuoden jäsenseura 2009

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry:n hallitus on valinnut vuoden 2009 jäsenseuraksi Himos Tanssijat ry:n Jämsästä.

Liitto perustelee valintaansa näin:

Seura toteuttaa toiminnassaan monipuolisuutta ja ennakkoluulottomuutta, eri ikäryhmien huomioonottamista toiminnassa ja vapaaehtoistyötä erityisryhmien kanssa. 

Seuralle on ollut tilaus ja se on paikkansa lunastanut. Omalla aktiivisella toiminnallaan kehittää ja ylläpitää seuratanssia monipuolisesti. Tanssi on jokamiehenoikeus


Jäsenseurojen huomiointi

Seuratanssiliitto alkoi säännöllisesti huomioida jäsenseurojensa toimintaa 10 v. juhlan yhteydessä vuonna 2006 myöntämällä aina vuosittain Vuoden Tanssiseura tunnustuksen.

Aikaisemmin palkitut jäsenseurat:

Lilat2008

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry valitsi Vuoden 2008 jäsenseuraksi Liperin Lavatanssijat - LiLat ry:n Liperistä.

Valintaan vaikutti mm. yhdistyksen suuri aktiivien määrä ja toiminnan avoimuus. Lilat järjestää monipuolista toimintaa, joka on muutakin kuin tanssikurssien järjestämistä. Seura järjestää tanssikilpailuja, valmentaa kilpailijoita, tekee retkiä ja käy konserteissa sekä osallistuu laajasti paikkakunnan tapahtumiin. LiLat on valittu Liperin vuoden liikuttajaksi ja toimii paikkakuntansa kesälavan hyväksi.
Osallistujamäärät, suhteessa paikkakunnan kokoon, ovat huikeita. Seurasta osallistutaan myös SUSEL:in toimintaan. Liperin lavatanssijat - LiLat ry on perustettu 30.6.2004.

Tutustu tarkemmin vuoden 2008 jäsenseuraan Liperin Lavatanssijat LiLat ry

2007 Tanssiseura Heinäkengät ry. Artikkeli vuoden 2007 jäsenseurasta.
2006 Turun Kansantanssin ystävät ry:n alajaosto Lavatanssikerho Sekahaku.

Päivitetty: 17.02.2010

Edellinen Tulosta

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry 2008