YHTEYSTIEDOT / JÄSENSEURA

 

Lavatanssiseura Monokas ry Logo

Tonja Jalli

 

Osoite:

Niittytie 3 as 7
31400 SOMERO

Puhelin: 040-511 5091
Kotisivut: http://www.monokas.fi
   

 

Lisätietoa:

Monokas ry perustettiin Somerolla keväällä 1999 elvyttämään lavatanssiperinnettä. Monokas-tanssiseura on ajan henkeen syntynyt. Somero on suomalaisen tangon sydänmaita ja lavatanssin yksi vahva paikkakunta ollut ja toivon mukaan tulee jatkossakin olemaan. Lavatanssiharrastuksen ylläpitäminen on meidän "sydämen asia" - haluamme, että tuollainen monimuotoinen luovuuden ja tanssin ilon sallima askellus on lavatanssin ydinasia. Pidämme kursseja, joilla tavallinenkin tanssinharrastaja voisi tavoittaa tanssimisen ilon ja joka antaa myös pidemmälle "päässeille" jotakin - ainakin samanhenkisyyden tunteen - ja hauskaa meillä on.

Toimintaamme kuuluu lavatanssikurssit aikuisille, nuorille ja lapsille. Järjestämme kursseja myös tilauksesta muualla ja suunnittelemme henkilökohtaisesti räätälöidyt yksityistunnit pareille ja ryhmille. Terttu Leinolta voit kysellä kurssitoimintaan liittyvistä asioista. Esitystoiminta on tärkeä osa toimintaamme ja tänä vuonna keskitymme jälleen Esakallion iltamiin "Heili Karjalasta". Hyvässä muistissa ovat edellisten vuosien iltamat - perinnettä pyritään jatkamaan.

Terveisin Monokas ry:n pj Tonja Jalli

Edellinen Tulosta

Suomen Seuratanssiliitto SUSEL ry 2008